sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vipinää kintuissa

Anskun lapsitrio eli Fiona, Fanny ja Ferrari on ehtinyt jo 9 ja puolen viikon ikään ja pienistä jaloista löytyy vipinää kuten tämänikäisillä kuuluukin olla. Leikitään leluilla, riehutaan, välillä otetaan pitkät päikkärit ja osataan kavuta jo kiipeilypuun ylimmälle tasolle. Kaikki pennut ovat reippaita, sosiaalisia ja seurallisia :) Ensimmäinen rokotus on annettu ja kaikki läpäisivät myös ensimmäisen eläinlääkärintarkistuksen moitteettomasti.

Fiona on pesueen kaunotar, jolla on edelleen aivan ihastuttava väri, hienot täplät, kaunis ilme sekä erittäin lyhyt rotumääritelmän mukainen turkinlaatu. Fanny taasen on vanttera kuin mikä, lähestyen jopa brittikissan tyyppiä. Tänään suustani lipsahti ensinäkemältä: "mikä tantta!" No, nätä tanttoja tarvitaan eurooppalaisen kasvatuksessa ajoittain, jotta kissojen koko ei pääse pienenemään. Fanny siis jatkanee emojensa linjaa kasvatuksessa. Ferrari on kiiltävässä mustuudessaan vaikuttava ilmestys, tuttuni tietävät kuinka fanitan mustia kissoja :)

Ferrari-poika etsii vielä vielä omaa rakastavaa kotiaan, mutta eiköhän sellainen löydy tälle leikkisälle ja lempeälle sylikissanalulle :) Ferrari tapasi männäviikolla papin, joka oli todennut että sehän on kuin pappi liperit kaulassaan! Noiden "lipereiden" eli valkoisen kaulapilkun takia Ferrari odottaa kotia jolla ei ole kiinnostusta näyttelyihin, vaan ihan vain sulostuttamaan tulevan perheensä arkipäivää.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pentuvilskettä kerrakseen

Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viimeisten kuulumisten :)

Neppiksen nappulat saavuttivat sunnuntaina luovutusiän. Kaikilla nappuloilla on uusissa kodeissaan eri rotuisia kissakavereita. Vertin uudesta kodista löytyy vanha persialaismummo, kaksi pyhää birmaa sekä eksoottisia käärmeitä ja pikkujyrsijöitä - on siinä pojalla seuraa ja tekemistä terraarioiden elämää seuratessaan :) Vilkulla eli Staralla on kavereinaan britti ja maine cooneja. Vertti ja Stara muuttivat jo ja sulahtivat nopeasti ja vaivattomasti uusiin ympyröihin. Manu lähtee vasta ensi viikolla tutustumaan eurooppalaiskavereihinsa, serkkuunsa Verttiin ja Elmo-kolliin. Miiru on jo kotonaan :)

Anskun vauvat täyttivät eilen 4 viikkoa. Aluksi oli ylimääräistä murhetta, kun yksi pennuista jouduttiin vastasyntyneenä nukuttamaan ikiuneen jalkavamman takia. Toinen pentu menehtyi 3 vuorokauden ikäisenä, syytä selvitellään. Sen jälkeen kaikki on sujunut loistavasti. Ansku on ollut täydellinen äiti ja imettänyt lapsiaan niin hyvin, että ne näyttävät jopa ylensyöneiltä :) Viimeisen viikon aikana kakarat ovat kiivenneet ulos pesälaatikosta ja kaikki ovat jo oppineet hiekkalaatikon käytön. Kiinteä ruoka ei ole vielä maistunut, varmaankin siksi ettei näillä pallomasuilla ole vielä nälkä. Pennut ovat saaneet lempinimetkin. Ruskeatäplikäs Fiona on todella kaunis tyttökissan alku. Täplikäskuvionti on lähes täydellinen, turkissa ei ole yhtään raitaa vaan täpliä toisensa perään. Kilpikonnatäplikäs Fanny tuo hienolla kilpikonnavärityksellään mieleen upean isoisoisoäitinsä Castlemoor's Apricot Aileenin. Tulisikohan hänestä yhtä ihana? Musta Ferrari on vaikuttavan näköinen ilmestys kuviollisten siskojensa keskellä. Juu, tiedetään että Ferrarit ovat punaisia, mutta yhtäläisyyttä löytyy kyllä linjakkuudesta ja nopeudesta. Ja onhan hänellä jo voitonmerkkinä valkoinen mitali kaulassaan!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Nappulat läpäisivät kaikki tarkastukset :)

Neppiksen nappuloilla oli eilen jännittävä päivä. Ensin oli vuorossa elämän ensimmäinen retki kodin ulkopuolelle eli eläinlääkärin tarkistukseen. Matkalla kuljetuskopasta kuului hiukan vikinää, mutta eläinlääkärin käsittelyssä kaikki käyttäytyivät reippaasti. Ja mikä parasta: kaikki todettiin terveiksi siltä osin mitä tämänikäisistä pennuista voi tutkia!

Kotiin palattua oli vuorossa tarkkojen silmäparien ulkomuototarkastelu :) Kokenut kasvattaja ja erittäin kokenut kasvattaja (nappuloiden iskän Robinin kasvattaja) totesivat, että kauniita ovat ja aivan ihanaluonteisia. Kaikki nappulat kiipesivät muitta mutkitta vieraiden ihmisten syliin leikkimään. Turkin värit ja kuvioinnit ovat edelleen hienoja. Hopeaväriset pennut ovat puhtaan hopeita, mikä ei usein ole mitenkään itsestäänselvää varsinkaan näin harvinaisille hopeaväreille. Päivän tarkastelujen loppuarvosana on vähintään kiitettävä, jopa lähes täysi kymppi :)

Nappuloista sinitabby poika Manu etsii vielä omaa rakastavaa kotiaan. Manusta joku saa itselleen reipasluonteisen ja lämminsydämmisen lemmikin (ja halutessaan näyttelykissankin), joten odotamme yhteydenottoa siltä oikealta perheeltä vielä :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Nappulaliigan kuulumisia

Neppiksen nappulat täyttivät eilen 7 viikkoa. Pennut ovat edelleen kehittyneet erinomaisesti: ruoka maistuu (varsinkin raksut), paino nousee kohisten ja hiekkalaatikolla asiointi on normaalia rutiinia. Kaikki pennut ovat todella reippaita, rohkeita ja antavat vieraidenkin ihmisten ottaa syliin. Nappulat leikkivät jo innokkaasti huiskulelujen kanssa ja syöksähtelevät touhottaen rapisevaa ääntä pitävän pentutunnelin läpi. Ihanaa seurata näin tasapainoisen oloisia kissanpentuja :) Ulkonäöltään ne ovat ylittäneet kaikki kasvattajan toiveet: upean värisiä ja kaunisilmeisiä pieniä kissanalkuja!

Viralliset rekisterinimetkin on annettu, perinteisen tapani mukaisesti kaikki ovat jotain kasvilajikkeita. Kissaliiton rekisterikirjat tulivat postissa tänään. Vilkku on Edelweiss, Miiru on Emilia, Manu on Emerald ja Vertti Excelsior. Ensi viikolla on odotettavissa pentujen elämässä ensimmäinen matka kodin ulkopuolelle: käynti eläinlääkärin tarkastuksessa...

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Neppiksen nappulat täyttivät 5 viikkoa

Neppiksen vauvakatras kehittyy niinkuin pitääkin. Reilu viikko sitten tehtiin ensimmäiset pesän ulkopuoliset retket ja nyt pesä on jo hyljätty kokonaan! Itse asiassa koko pentuhuone - pesue on on ottanut uudeksi tukikohdakseen olohuoneen nurkkaan laitetun lampaantaljan. Siinä on mukava köllötellä emon hoivattavana silloin, kun tutkimusretkien jälkeen alkaa väsyttää. Kaikki pienokaiset osaavat jo syödä kiinteää ruokaa, ja raksut näyttäisivät olevan suosikkeja ainakin tällä hetkellä. Hiekkis on löydetty ja sitä osataan käyttää.

Pennut ovat saaneet omat lempinimet. Sinitabby poika on Manu, sinihopeatabby poika on Vertti, sinikilpikonnatabby tyttö on Miiru ja sinikilpikonnahopeatabby on Vilkku. Vilkulla on cremen värinen hännänpää, joka on näyttäää hälytysvilkulta kisun touhottaessa häntä pystyssä :) Kaikki vaikuttavat uteliailta ja reippailta kisunaluilta.

Varsin sieviltä näyttävät myös jokainen! Hienot värit: tytöillä paljon cremeä kilpikonnaväriä ja hopeat ovat selvästi hopeita. Yllättävän mukavat tabbykuvionnitkin löytyy kyljistä. Neppis on ollut hyvä emo ja kaverikisu Napsu on hyväksynyt tulokkaat hienosti.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tikrulaiset muuttopuuhissa

Tikrulaiset täyttivät tänään tasan 12 viikkoa ja ovat nyt virallisesti luovutusikäisiä. Pennuilla on tällä viikolla edessä suuri elämänmuutos uusien kotiensa lemmikeiksi. Luopuminen on taas ja jälleen kerran vaikeaa, niin ihanaluonteinen porukka nämä ovat olleet. Onneksi Tipsu jää synnyinkotiinsa :)

Viimeiset viikot kotona ovat olleet todella villiä menoa, riehumista ja päätöntä säntäilyä kuten tämänikäisten tapana on. Eilen pennut hoksasivat ikkunan, josta aikuiset kissat kulkevat verkotetulle ulkoterassille. Ei mennyt kuin pari minuuttia, niin Miksu näppärästi ujuttautui verkon läpi pihan puolelle, vaikka olin koko ajan vahtimassa tapahtumia... Oli harmillista kieltää pennuilta ulkoilun ilo, mutta katoamisen riskiä ei vain voi ottaa.

Vaikka kaikki pennut ovat edelleen kovin samanoloisia ja -näköisiä, niin persoonallisia eroja on tullut esiin. Miksu on porukan villitsijä ja energiamoottori, kiva että hänellä on tulevassa kodissa kissakaveri jakamassa leikkiriehaa. Nasu on puuhissaan rohkea ja ikäisekseen hyvin varma, tasapainoinen ja ihmisläheinen kissanpentu, ihmisten syli on mukava paikka:) Miu on kauniisti ja rauhallisesti käyttäytyvä prinsessa, jossa on samassa paketissa ylvästä viisautta ja arvokkuutta ja tulevan kunigattaren tarvitsemaa lempeyttä - hän saa omat palvelijansa taatusti kierrettyä tassujensa ympäri. Ja minulle jäävä Tipsu on laiskanpulskea köllöttäjä...mikä sopinee hyvin meidän porukkaaamme hiukan hitaampivaihteisten brittien ja vanhempien kissojeni kanssa.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vauvahuumaa

Tikrulaiset

Tikrun lapset täyttivät tänään jo 10 viikkoa - isoja pentuja siis, jo painonsakin puolesta. Päivärytmi noudattaa kaavaa: heräämisen ja tassujen venyttelyn jälkeen syödään halukkaasti, sitten vyörytään kuin punaisena hyökyaaltona ympäriinsä, santsikerros ruokaa ja sitten ykskaks väsähdetään taas unille. Tämä toistetaan päivän aikana 3 - 4 kertaa. Itsenäistyminen on hyvässä alussa sillä pennut eivät enää kaipaa emonsa seuraa vaan telmivät keskenään. Nukkumaankaan eivät enää keräänny yhteen läjään vaan yleensä nukahtavat yksisteen kuka mihinkin. Ensimmäinen rokotus on saatu ja eläinlääkärin terveystarkastus tehty, kaikki ovat mallikkaita lapsia. Ja en malta olla hehkuttamatta kuinka ihmisläheisiä, kilttejä ja helposti käsiteltäviä on näistä jokainen!

Neppiksen vauvat

Neppis eli Feronian Solidago Nana (EUR a 22) synnytti vihdoin viimein sunnuntaina 28.4.2013 yöllä. Odotusta meni selvästi yliajalle, sillä aktiivisimmasta riiuupäivästä tuli kuluneeksi 70 vuorokautta ja viimeisestä sulhasen kanssa yhdessä vietetystä päivästäkin jo 68 vuorokautta. Siitä huolimatta pennut syntyivät helposti ja nopeasti :) Ja mitkä pennut tulivatkaan: sinitabby ja sinihopeatabby pojat, sinikilpikonnatabby ja sinikilpikonnahopeatabby tytöt! Kaikki mainitut värit ovat harvinaisia ja viimeisin väri jopa ensimmäinen laatuaan Suomessa koko yli 50 vuotisen eurooppalaisen rotukirjauksen aikana. Hopeavärien määrittely on vaikeaa kokeneillekin kasvattajille ja kissatuomareille, joten voipi olla että värit vielä tästä muuttuvat kun pennut kehittyvät. Mutta sinitabbyn variaatioita ovat kuitenkin kaikki. Pentujen ensimmäinen vuorokausi kului emon nisillä syöden niin että kaikki ovat saaneet hyvin lisää painoa.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tikrulaiset jo esikouluikäisiä!

Tikrun ipanat täyttivät tänään jo 8 viikkoa. Paljon on tapahtunut kahdessa viikossa eli sitten viimeisten kuulumisten jälkeen. On taas harjoiteltu kynsien leikkaamista ja jouduttu syömään matolääkettä (yäk!), onnistuttiin molemmissa operaatioissa kuitenkin ihan hyvin. Porukka on hyljännyt täysin synnyinpaikkansa eli makuuhuoneen ja ottanut tukikohdakseen työhuoneen. Ollaanhan sitä jo niiiin isoja kisulapsia, että lastentarhasta piti siirtyä esikoululaisiksi :) Tikru-mammakaan ei enää avusta ruokailussa (maitobaari on suljettu) ja pesupuuhissa, vaan katselee sivusta ja opastaa pentuja hoitamaan itse itsensä.

Aikuiset kisut ovat pentujen tilanvalloituksen myötä joutuneet väistymään kehräävien pienokaisten tieltä tutuilta nukkupaikoiltaan eli työhuoneen sohvan mukavista kissapedeistä. Ruusunen päätti aluksi muuttaa saunan lauteille nukkumaan, mutta nyt kaikki aikuiset nauttivat kun saavat taas nukkua kanssani (siis päälläni) makuuhuoneessa. Aikuisilla oli muitakin iloja: kaikki neljä leikkaamatonta tyttöä päättivät samaan aikaan haluta myös omia pentuja, Tikru mukaanlukien. Meillä oli melkoiset miukujaiset viime viikolla... Taisi syynä olla herrasmieskolli Velmu Senior, joka piipahti meillä hoidokkina pari päivää. Velmu on kuitenkin kihlautunut aivan toisen tytön kanssa, joten omille tytöilleni komea Velmu jää vain haaveeksi.

Tikrulaiset on nyt virallisesti nimetty ja ne ovat saaneet Kissaliiton rekisterikirjat. Pojat ovat Domino ja Domingo, kilpikonnatäplikäs tyttö on Dianella ja punatäplikäs tyttö on Di'Anna. Nimesin sen itsekkäästi itsekseni :). Pentujen tassuissa riittää vauhtia reilusti ja tästä se edelleen kiihtyy... Ruoka maittaa eikä se paina tassuissa lainkaan, vaikka kaikki ovat jo ylittäneet kilon painon.

Tänään onnittelen vielä edellisiä Tikrulaisia 1-vuotissyntymäpäivien johdosta: onnittelut Calle "Viherin Kunkku", Elma ja Velmu Junior!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kissuustaitojen opettelua

Tikrulaiset täyttivät 6 viikkoa ja alkavat jo näyttää miniaikuisilta. Aivan pienten pentujen palleromaisuus väistyy ja kaikki "ulokkeet" eli korvat, kuono, häntä ja jalat alkavat saada aikuisten mittasuhteita. Viimeisen viikon aikana valloitettiin talon koko lattiapinta-ala ja nyt uutta elintilaa vallataan ylempää. Sängylle ja sohvalle kipuaminen sujuu jo mainiosti ja muutama on nähty jopa kiipeilypuussa parin metrin korkeudessa :) Tärkeitä kissanelämän taitoja on siis opeteltu ja opittu.

Meno alkaa olla melko villiä, melkoisia peräkanaa juoksuesityksiä on useita kertoja päivässä ja Tikru-mamma niissä tietysti mukana. Täytyyhän lapsille näyttää mitä tassuista irtoaa! Lelut saavat kyytiä, leikkihiirien saalistus on täysin hallussa. Ja ruoka maistuu, todellakin. Kun pennut saavat ruokakupin eteensä, niin mikään muu sana ei kuvaa hetkeä paremmin kuin että ruoka "imuroidaan" lautaselta ahnaisiin suihin. Ruokailun jälkeen tulee totaalinen väsy ja poppoo on niin syvästi unten mailla, ettei mikään ihme maailmassa herätä heitä. Hyvä näin, sillä sanotaanhan niin, että pennut tarvitsevat unta kasvaakseen. Ilmeisesti ruokaa, liikettä ja unta on ollut riittämiin, kun isoimmat pennut painavat jo yli 800 g ja muut hyvin lähituntumassa.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Maailma on valloitettu!

Tikrulaiset täyttivät eilen 5 viikkoa. Kuluneen viikon aikana pentujen elämässä on tapahtunut suuri mullistus, sillä pienten kissojen silmin katsoen koko maailma on nyt valloitettu. Pentujen ollessa 4,5-viikkoisia ne suorastaan ryntäsivät päätäpahkaa ulos pentuhuoneesta ja hetimiten tutkittiin olohuone ja keittiö. Aikuiset kisut ottivat pienokaiset vastaan uteliaasti, jonkun ilmeestä tosin näki, että "ai, täällä on taas näitä... rauhallinen elämä siis mennyttä vähäksi aikaa". Sen jälkeen olenkin alituiseen saanut avata ja sulkea pentuhuoneen ovea: halutaan ulos olohuoneeseen leikkimään, halutaan takaisin pentuhuoneeseen syömään, hiekkikselle ja nukkumaan..

Pennut ovat siis isänsä tapaan hyvin varhain kehittyneitä. Kaikki syövät jo kiinteää ruokaa ja hiekkalaatikkoasiat ovat hyvin hallussa. Parasta näissä pienissä on reipas ja avoin luonne! Kukaan ei arastele vieraita ja lapsetkin saavat ottaa heidät syliin rimpuilematta. Sylikissoja taitaa tulla kaikista, sillä kovin mieluusti kerääntyvät syliini leikkimään :). Päivän kohokohta ja jännittävin tapahtuma on päivittäinen punnitus, vaa'alle suorastaan jonotetaan. Kaikkien painokäyrä on kehittynyt mukavasti ja isoin painoi juuri 700 g, mikä on aika paljon tämän ikäisille pennuille. Porukka on myös hyvin tasapainoinen, niin ulkonäöltään, kooltaan kuin luonteiltaankin. Pojat ovat kuin identtiset kaksoset, heitä on tosi vaikeaa tunnistaa toisistaan äkkiseltään. Ne pienenpienet erot löytyvät kuitenkin, joten pysyn selvillä kumpi on kumpi.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Vipinää pentuhuoneessa

Viikko sitten Tikrulaiset eli Miksu, Nasu, Tipu ja Miu ottivat jalat alleen ja poistuivat pesälaatikosta. Sen jälkeen alkoikin tapahtua huimaa edistystä todenteolla :) Pentuhuone on vallattu ensin kävelyretkillä, myöhemmin juosten ja nyt jo laukataan peräkanaa! Hiekkalaatikon käyttö on pennuille jo rutiinia ja kiinteää ruokaa on maisteltu hiukan. Mamman maito on silti vielä se mieluisin menyy. Kaikki pennut ovat tosi reippaita ja uteliaita sekä erittäin pulskasti voivia. Ihanat pennut kertakaikkiaan! Kiitetään myös Tikrua, hän on ollut täydellinen äitikisu.

Uusimmat kuvat 4-viikkoisista löytyvät www.feronian.net

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Tikrulaisten öinen salaretki

Tikrun pennut täyttivät eilen 3 viikkoa ja ne ovat edelleen kasvaneet hienosti. Paini- ja leikkimatsit sisarusten kesken ovat alkaneet. Kiinnostus pesän ulkopuoliseen elämään on ollut suurta, mutta rohkeus ei vielä riittänyt ylittämään pentulaatikon reunaa ulos suureen maailmaan. Paitsi viime yönä :) Heräsin Tikru-emon pentuja ohjaavaan kurnutukseen ja vaivihkaa pääsin tarkastelemaan pentujen olevan retkellä pesän vieressä olevan sängyn alla. Tästä se alkaa, viikon päästä on valloitettu koko huone! Viikonloppuna pennut saivat vieraita, kun Rasmus-poika vanhempineen kävi kylässä. Pennut suhtautuivat uteliaasti ja Tikru nautti saamistaan rapsutuksista ja huomiosta. Huomenna pennut saavat lisää ihmislapsivieraita :)

Kuvat 3-viikkoisista pennuista löytyvät kotisivuiltani: www.feronian.net

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Punanuttujen ensiaskeleet

Tikrun nelikko täytti tänään tasan 2 viikkoa. Pentupesässä alkaa olla jo liikettä, sillä pennut ottavat ensiaskeleitaan. Horjuvia, mutta kuitenkin - keskivartalo on punnerrettu maasta irti ja masua kannattelevat pienet vapisevat tassut. Suloisen näköistä :). Kaikkien silmät ovat asiaankuuluvasti jo auenneet, mutta ne eivät ole vielä niin pyöreät kuin hieman vanhempana tulevat olemaan. Näillä uusilla "työvälineillä" on kiva tillistellä omia sisaruksia ja jopa pesän ulkopuolisia tapahtumia. Silmien käyttö vaatii vielä hieman harjoittelua, liikkeen seuraaminen katseella on näin pienille vielä liian haasteellista. Mutta minut ne ovat oppineet tunnistamaan: kun tulen pesälaatikolle, niin minua tervehditään iloisella piipityksellä kuin yhdestä suusta. Muutenkin pennut vaikuttavat tyytyväisiltä, hyvinsyöneiltä ja iloisilta. Ihan kuin ne hymyilisivät :) Kuvassa pentuja 9 vuorokauden ikäisinä. Nettisivuiltani www.feronian.net löytyy myös viralliset 2-viikkoissynttärikuvat.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pentusten kuulumisia

Assilaiset eli Assin ja Mörön siniset brittipennut täyttivät viikonloppuna 11 viikkoa ja ovat siten viimeisiä päiviä ilonamme, nyyh... Tulevana viikonloppuna pienillä on edessään suuri elänmuutos: muutto uusiin koteihin Tampereelle, Nokialle, Espooseen ja Vantaalle. Kaikille on ihanat jo entuudestaan kissakokeneet kodit tiedossa, joten siltä osin ei ole huolen häivää. Joukkoriehunta pentujen kesken jää, mutta tiedossa on uusia leikkikavereita, kissoja ja koiria :)

Tikrulaiset eli Tikrun ja Elmon pennut täyttävät tänään kokonaisen yhden viikon. Kaikki 4 pienokaista ovat yli tuplanneet painonsa ensimmäisen elinviikkonsa aikana, joten hienosti on matka suureen maailmaan alkanut. Pienemmällä punaisella pojalla on jo silmät puoliksi auki, kahdella on pienet nuppineulasilmänalut ja yksi elää vielä tyytyväisenä täydessä pimeydessä. Tikru on esimerkillinen äitikissa, pennut on imetetty ja puunattu säntillisesti. Viime päivinä hän on jo malttanut hetkeksi jättää pennut nukkumaan pesään ja käynyt jaloittelemassa pentuhuoneen ulkopuolella. Asioitakin hänellä siellä on, nimittäin pentuhuoneen isolla ja puhtaalla hiekkalaatikolla ei tietenkään voi käydä, koska omaa pesäaluetta ei toki sovi liata!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Pesällinen punanuttuja syntynyt!

 
Tikru synnytti vihdoin eilen illalla 18.2.2013 neljä eurooppalaisvauvaa :) Kaksi punatäplikästä poikaa, punatäplikäs tyttö ja kilpikonnaruskeatäplikäs tyttö syntyivät loppujen lopuksi varsin vaivattomasti ja helposti. Pientä hermoilua oli jo ilmassa, koska raskausvuorokausien määrä oli jo kääntymässä 69. vuorokauden puolelle ja iltapäivällä vielä näytti ettei mitään ole tapahtumassa. Mutta lopuksi siis kaikki hyvin, emo on tyytyväinen ja pennut imeneet masunsa täyteen maitoa. Onnittelut pennuista myös Elmo-isille ja "punanuttu" nimityksen keksineelle Elmon emännälle! Kuvassa pennut ovat muutaman tunnin ikäisiä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Odottavan aika on pitkä mutta hyödyllinen

Koko viikonloppu on odoteltu Tikrun eurooppalaispentujen syntymää. Laskettu päivä oli jo eilen, eikä vieläkään näytä siltä että synnytys alkaisi. Käytin harvinaisen luppoajan hyödykseni perustamalla vihdoin kauan suunnittelemani ihka ensimmäisen blogini. Tarkoitus on viestitellä kissojen ja pentujen kuulumisia ajantasaisemmin mitä kotisivustolla on mahdollista.